Ala-Rietulan Vernand oli myöskin hiljaisuudessa suunnitellut poikansa avioliitto-asiaa. Hesekiel oli täyttänyt jo viidennenkolmatta vuotensa, eikä näyttänyt vieläkään minkäänlaisia oireita edes isälleen, että aikoisi tyttöasioihin kajota. Ja Vernand tämän itsepäisyyden nähtyään ja kerran siitä jo puhuttuaankin pojalleen tuloksettomasti, päätti ottaa Hesekielin eukkopuuhat omiin käsiinsä.
Suunniteltuaan perusteellisesti asiaa, oli hän tullut siihen varmaan vakaumukseen, että parempaa aviota ei hän voisi pojalleen saada, kuin Möttösen Taava. Tämä tyttölapsi oli vuosi sitten täyttänyt neljännenkymmenennen ikävuotensa, mutta siitä huolimatta näytti nuorekkaalta terveessä lihavuudessaan.
Ja eräänä päivänä sanoi Vernand pojalleen, että nyt on sopiva morsian tiedossa ja nyt sitä on mentävä kysymään.
— Missähän tuo olisi? jurahti poika ja katseli alta kulmain isäänsä.
— Möttösessä… Se Taava…
Enempää ei isä selittänyt, eikä mitenkään ylistänytkään morsianta. Tottapahan poika itse älyää, miten onnellisen ja kaikinpuolin edullisen valinnan hän oli tehnyt.
— Vanhapa on, jurahti poika, mutta isä arveli:
— Joutaa olla… onhan siihen sijaan rikas ja lihava.
— Mitäpä sillä vanhalla lihalla, urisi poika edelleen, mutta Vernand päätti katkaista kaikki murinat ja karjasi:
— Vai vanha… kun mies on kuin lammas akka-asioissa ja vaivaa semmoisilla vanhaa isäänsä, niin vielä sitten ilkeää jorista. Pistä ehjemmät housut jalkaasi, nyt sitä mennään!