— Saattaa sinua rakastaa enemmän kuin muita lapsiaan.
— Semmoistako sen isän rakkaus onkin?
— Semmoista. Jota hän kurittaa, sitä hän myös rakastaa. Olet saattanut olla nurja mieleltäsi ja kiittämätön antamistaan lahjoista ja näin tahtoo sinua muistuttaa. Jokaiselle hän valitsee sopivan tien käytäväksi.
— Kuinka moni muukaan muistanee häntä kiittää, vaikka on kaikki hyvin ja kaikki menestyy. Ja olenhan minä kiittänytkin.
— Semmoinen on tie, jota on käytävä. Ei saa kysellä, miksi juuri minulle näin teki eikä toisin, ja miks'ei minulle antanut kauniita päiviä vaan toiselle. Ei muuta kuin ottaa vastaan kaikki semmoisena kuin antaa.
Tuomas vaikeni.
Semmoistako se olikin. Niinkö tekivät kaikki muutkin, että ottivat vain kaikki vastaan napisematta. Hyväähän saattoi rovasti tarkoittaa, muttei se vaan häneen pystynyt. Ottaa nyt semmoinen risti ilolla vastaan ja nurisematta kantaa. Johan! Mitähän itse tekisi, jos samanlaiseen joutuisi?
Mietittyään hetken kysyi Tuomas.
— Olen tässä sitä ajatellut, että mitähän rovasti itse sanoisi, jos semmoiseen joutuisi. Kantaisikohan napisematta?
— Saattaisihan tulla vastaväitteitäkin. Semmoinen kun on se ihmisluonto, vaan mikäpä siinä muutakaan auttaisi, kuin tyytyä vain kohtaloonsa.