Tuomas epäili, muttei sanonut mitään.
— Taisit tulla, Tuomas, sitä varten, että eroon itseäsi…
— Mistä?
— Siitäpä vaimostasi.
— En minä ole sitä ajatellut.
— Se on oikein, niin sitä miehen pitää. Nyt olet oikealla tiellä, kun vain kärsivällisenä jatkat. Ja jos vaimosi jatkaa huonoa elämäänsä, niin tuo hänet tänne, kyllä minä sitten…
Tuomas sanoi hyvästit ja poistui. Rovasti seurasi vielä ovelle evästellen hyvillä neuvoilla.
Päästyään pappilan peltoveräjästä metsätielle istui Tuomas kivelle.
Eipä siitä käynnistä nyt tullut paljoa paremmaksi. Sitä se neuvoo ja tolkuttaa, että kanna ristisi, mutta minkäs tekee, kun ei jaksa. Jaksaisikopa itsekään, jos kohdalle sattuisi. Hyvä sen on muille sanoa, vaan koettakoonpa itse. Kun olisi osannut neuvoa, miten saadaan voimia jaksamaan, mutta eipä osannut. Voihan sen tarkoitus olla hyväkin, mutta kun sitä silläneuvoin ei jaksa täyttää, niin ei jaksa. Yhtä hämärässä saa vaeltaa kuin ennenkin. Valon pilkahdustakaan ei näy mistään.
Kun eläisi äiti vielä. Se tietäisi antaa paremmat neuvot. Ainakin sitä uskoisi ja koettaisi niin tehdä kuin se sanoisi. Vaan siellä nukkuu nurmen alla. Hyvä onkin niin. Ei tiedä mitään poikansa kohtalosta.