Isotalo melkein kieri maassa intohimonsa raatelemana.
— Edes vielä yhden kerran… yhden ainoan kerran… älä ole noin julma, Anna. Kunpa tietäisit, miten minä sinua ikävöin… yöt ja päivät… minä ajan kaikki naiset ulos talostani, jos tahdot… jos se on esteenä… saat rahaa tai mitä vaan niin paljon kuin haluat… kuule nyt, rakas Anna… minä tulen hulluksi, jos sinä vain…
Anna seisoi kylmänä kuin rauta.
— Kurja mies! Minun elämäni sinä murskasit saastaisissa käsissäsi ja kuinka monen muun elämän olet murskannutkaan. Mene, mene, minä en tahdo enää nähdä sinua.
Isotalon povessa kuohahti raivo.
Tuoko tuossa syyttää minua, kaunis syntinen… mutta nyt ainakin minä hänet taivutan.
Anna tempasi tuvan seinästä teurastuspuukon.
— Tästä saat, jos astut askeleenkin lähemmäksi. Isotalo hyökkäsi karjahtaen ulos ja synkästi kiroillen painui venheelleen.
XXI.
Nuotioniemessä on riihitetty viimeiset peltoviljat. Laarit ovat täyttyneet kukkuroilleen. Metsävainioilla ovat säiliöt täynnä rehua ja puimatonta viljaa ja syyslaiho näyttää lupaavalta.