Tuvassa oli hiljaista. Könniläinen mittasi aikaa verkalleen.
Mäkäräinen istui pöydän päässä ja kirjoitti. Tuomas istui pöydän takana pää käteen nojaten. Mäkäräinen luki paperista.
— … Että kuolemani jälkeen jää talon hoitajaksi Janne, joka saakoon siitä palkkioksi Nuotioniemeen kuuluvan takamaakappaleen torppineen ja naimisiin mentyään neljä lehmää talosta…
— Ja sitten…
— Vaimoni saakoon elatuksen talosta, niin kauan kuin elää. Jos talo jostakin syystä tulisi myytäväksi, saakoon kerta kaikkiaan kaksituhatta markkaa. Ja sitten…
Tuomaan kasvot värähtivät ja silmäkulmaa täytyi pyyhkäistä kädenselällä.
— Saakoon pikku Matti täytettyään kaksikymmentä vuotta Nuotioniemeen kuuluvalla toisella ulkopalstalla olevan torpan maat ja jo aikaisemmin samalle torpalle eroitetun metsäpalstan ikuiseksi omaisuudeksi.
"Tämän saakoon", Tuomas olisi tahtonut sen panna testamenttiin, "pikku Matti lahjaksi isältä, jolla ei ollut isän oikeutta lapseensa", mutta se jäi kirjoittamatta.
Kustaava, Tuomaan sisar, istui karsinapenkillä ja nyyhki hiljaa.
Odotahan, ajatteli Tuomas silmätessään sisareensa, kyllä minä muistan sinuakin.