Tuomas palaa suoperkkiolta, jossa on käynyt sanomassa hyvästit työväelleen.
— Mihin se isäntä nyt? on kysynyt joku työmiehistä. Sama kysymys on näkynyt kaikkien kasvoilla.
— Hyvin pitkälle matkalle, on Tuomas virkkanut tukahtuneesti ja on pyytänyt Jannen seuraamaan itseään taloon.
— Pidähän huoli sitten kaikesta. Verotkin on käytävä maksamassa ensiviikolla. Suon ympärille saat panettaa uutta aitaa, niin paljon kuin tänä syksynä kerkeää. Saisit tarkkailla kauralatojen kattojakin, vuotavatko. Heinäsuosta tulee hyvä niitty, kun ojitat ja muokkaat kunnollisesti. Pikku Matin torpan palstaan, jos hän sitä kerran tarvitsee, elä kajoa. Kun aika tulee, niin rakennat kartanon siihen. Peltomaat saat pitää puuttomina, niin helpompi on pojan sitten raataa, jos hänestä raatajaa tullee…
Jannesta tuntui helpommalta, kun isäntä näin lähtiessään haasteli ja töitä toimitteli.
Tuomas meni tupaan ja otti pojan syliinsä.
— Pikku Matti raukka… et tiedä vielä mitään… kasva nyt suureksi ja oikein hyväksi pojaksi…
— Mihin isä menee?
— Hyvin, hyvin kauas… Ole hyvä äidille ja… kiitos kaikesta.
Kuumat virrat alkoivat vierähdellä pojan suortuville.