— En muistanut. Ruuna viimein rupesi tahtomaan…
— Et muistanut… On siinä mies, kun ei muista syömään tulla… Kun nyt ruunan piti ihan muistuttaa.
Ja Anna nauroi hytkähdellen.
— Mitä siinä nyt on virnuamista, virkkoi Tuomas kärsimättömästi.
— No eikö sinulle saisi yhtään nauraa?
— No jos niin haluttaa. Onko sinulla voita?
Ei jaksaisi paloa kyntää suolavesileivällä.
— Eipä sitä kannattaisi.
— Syöthän sinä itsekin. Miks'en minä saisi?
— Ei sinun tarvitse minun syönnistäni sanoa. Saanhan minä olla syömättäkin, jos se niin on.