Pikku Matti leikki piika Iidan luona ulkona rannassa.
Isotalo silmäili ympärilleen. Ei näkynyt mitään peljättävää.
— Tule! kuiskasi Isotalo läähättäen Annan korvaan.
V.
Päivä paistoi korkealta. Poutapilvi lepäsi liikkumatta taivaanrannalla. Multa pölisi hevosten kavioissa ja nousi tomupilvenä ilmaan. Miehet astuivat väsyneinä ja hikisinä hevosten jälessä. Pöly tarttui hien kanssa ruumiiseen ja päätä huumasi tulinen auringon paiste.
Kovin olivatkin laajoja Isotalon vainiot, joilla torpparilauma hevosineen sai hikoilla kuumana kesäpäivänä. Kun isännän silmä vältti, lepuutettiin hevosia ja tarinoitiin.
Heinämäen Tuomas oli ruunallaan ajanut yhtämittaa aamiaisilta lähtien yhtään levähtämättä.
Poutalainen seisatti hevosensa ja astuksi Tuomaan saralle.
— Pysäytähän hevosesi, virkkoi. Kuoliaaksihan ajat ruunasi tuolla menolla. Ei meitä Isotalo kiittele, vaikka rupeamassa tämä pelto äestetään. Kyllä minä sen miehen tunnen. Ei kiitosta koskaan, vaikka kuinka raataisit.
Tuomas istui pientarelle ja naurahtaen virkkoi.