— Yhdessä puuhassa olivat, isä ja poika.
Tuomas aikoi nousta lähteäkseen hoputtamaan ruunaa.
— Istuhan pois, kielsi Poutalainen. Ei tässä nyt isäntää pelätä eikä se taida olla kotonakaan.
— Missä se sitten?
— Peltoveräjästä tuo näkyi jo aikoja sitten metsätielle painuvan. Kun ei olisi vain Heinämäkeen mennyt.
Poutalainen näytti vakavalta ja silmäili salavihkaa Tuomasta.
— Meillekö? Mitä se sinne…?
Poutalainen epäröi, sanoako vai ei. Vihdoin virkkoi.
— Jos olisi sattunut olemaan asiata vaimollesi.
Tuomaan muoto musteni. Koettaen sitä salata Poutalaiselta kysyi huolettomaksi tekeytyen.