Mitäs, jos asia ei olisikaan niin? Jos Poutalainen vain naljaili nauraakseen jälestäpäin? Kovin olisi kummaa todeksi.
Tuomas aikoi hetken mietittyään kääntyä takaisin. Istui kumminkin kivelle levähtämään.
Mutta jospa jo Poutalainenkin on jotain huomannut ja siksi tahtoi sanoakin. Ja mitä muutakaan asiaa olisi isännällä niin usein ollut Heinämäkeen? Ja Annakin kehoitteli verolle menemään. Eikä ole tullut enää samaan aittaan nukkumaankaan. "Harva tyttö se on siitä samana lähtenyt, kuin on tullut", sanoi Poutalainen. Olisiko jo Anna silloin? Sitäkö se oli hää-iltana Isotalon tanssittaminen ja pirulliset silmän luonnit?
Tuomas ponnahti pystyyn ja hiipi kartanon taitse pihaan. Otti käteensä tallin seinältä korennon, mutta kädet vapisivat niin, että korento putosi pois.
Tuomas seisahti pihaan ja kuulosti. Aitasta kuului ääniä.
Tuomas hiipi lähemmäksi ja laski korvansa avaimen suulle.
Siellä ne olivat, Isotalo ja Anna!
Tuomaan polvet horjahtivat ja henki salpautui hetkiseksi. Sitten hän potkaisi oveen, joka lensi rysähtäen sisään.
Isotalo ponnahti aitan perälle ja Anna jäi istumaan sänkyyn kuin halpautuneena.
Tuomas hapuili korentoa, joka oli pudonnut pihamaalle. Kykenemättä siihen tarttumaan painui hän aitan portaille istumaan.