Onko minun siltä tarvinnut olla paha Tuomaalle, vaikka olenkin pitänyt toisesta? Olen varmaankin ollut tyly hänelle. Mies poloinen. Mitä hän nyt ajattelee? Toinen pitelee sillä tavoin hänen omaansa.
Pitäisikö minun tunnustaa, sanoa suoraan, pyytää anteeksi ja aloittaa uutta elämää? Ei tunnustaa, ei! Korkeintaan tyhmyyttäni vain pyytää anteeksi, muuta ei!
Pitäisikö jättää Isotalo? Korjaantuisiko se silläkään enää? Tuomas epäilisi vaan edelleen, sillä epäilee se kuitenkin, vaikka kuinka vakuuttaisi viattomuuttaan. Jos jättäisi kaikki, olisi elämä taas sitä yhtä ja samaa, ilotonta, ikävää…
Anna nosti verkot venheeseen, työnsi vesille ja alkoi soutaa lahden poukamaan. Siinä soutaessaan näki Tuomaan tulevan pihaan ja menevän pirttiin.
Jopahan tuli. Ei se toki itselleen uskalla mitään tehdä. Naurettavaahan tuo olisikin ollut, että nyt semmoisesta…
Laskettuaan verkot meloi Anna rantaan, veti venheen telalle ja meni pihaan. Tuomaskin oli jo aterioinut ja istunut portaille piippuaan polttelemaan. Anna istui alemmalle porraslaudalle ja odotti, sanoisiko Tuomas mitä. Ei olisi oikein kehdannut ensiksi keskustelua aloittaa.
Tuomas vaikeni.
Anna aprikoi, pitäisikö hänen sittenkin aloittaa vai ei. Vihdoin virkkoi.
— Kävin verkot laskemassa, kun kalatkin jo loppuvat. Sattuisi vaikka jo lahnatkin tulemaan. Eikö ne ennen näin juhannuksen edellä…?
— Niinhän ne…