Kirkkomäellä kulki heidän ohitseen Topias Isotalo hymyillen ilkeästi morsiusparille. Anna huomasi tämän ja punastuen kiirehti Tuomaan edellä kirkon ovelle, josta kuului ulos urkujen humina ja virren veisuu.
Kirkonaidan luona seisoi ryhmä miehiä verkkaisesti keskustellen.
Hekin olivat huomanneet Heinämäen Tuomaan morsiamineen kirkkoon menevän ja vaikenivat hetkeksi.
— Nuorenpa se Tuomas vielä saikin, virkkoi vihdoin yksi joukosta.
— Vaikka itse on jo yli kolmenkymmenen…
— Muuten on kunnon mies.
— Miesten parhaita. Saa syntymään käsistään mitä vain tahtoo.
— Olisi Tuomas ollut paremmankin vaimon veroinen, virkkoi Isotalon vanha isäntärenki.
— Miten niin? kysyi joku.
— Niin vain, että pietyn piikaisen taisi Tuomas saada, virkkoi edellinen.