Siinä jo ilmestyikin polulla, kulkien vähän alempaa miesten ohi.
— Siinähän se nyt meni… Olisi tuolla ulkonäköä, kun olisi ihmistapoja, virkkoi Ollilainen.
— Näöllään tuo taisi minutkin lumota. On kaunis kuin saatana! Tekisi niin mieleni ottamaan hänetkin kiinni ja paiskaamaan tuohon kiveen niin, ettei ikinä nousisi!
Tuomas nousi ja painui suotielleen. Ollilainen seurasi hänen kintereillään.
— Kuulehan!
Tuomas seisahti.
— No mitä nyt?
Sitä vain, että parasta se olisi sinulle, kun muuttaisit muille maille.
Möisit torppasi ja tavarasi ja painuisit pakoon pahoja ihmisiä.
Vai pakoon… eikö niitä muualta löytyisi… Ja eikö paha löytäisi pahaa, vaikka maailman ääreen muuttaisi.
— Onhan se niinkin.