— Kylläkin sitä… mutta onhan edes työstä jotain huvia, kun ei muustakaan.
Heikki ymmärsi hyvin, mitä Tuomas puheellaan tarkoitti, muttei kajonnut siihen. Vaimostaan se ehkä tahtoisi haastaa, mutta mitäpä tuosta. Semmoisia ne ovat, kyllä se on jo huomattu. Siksipä heistä on erillään tässä pysyttykin. Heikin kasvoille levisi tyytyväisyyden ilme. Erillään on osattu pysyä. Harmia ne vain tuovat, kun ne kovin läheiseksi pääsevät, mietti Nuotioniemen hiljainen peltomyyrä.
— Minä tässä päinvastoin alan laiskistua, virkkoi Heikki. Suoraan sanoen möisin talon, kun olisi, joka ostaisi.
— Möisitköhän? arveli Tuomas.
— Varmasti. Mitä minä yksinäinen mies talolla.
— Olisihan niitä ostajia, kun vain olisivat myyjälle mieleisiä.
— Onko sulla ostaja tiedossa? Sanohan pois.
— Minähän sitä olen vähän niinkuin ajatellut, mutta mitäpä siitä. Ethän sinä minulle möisikään.
— Miks'en. Vaikka heti tehdään kaupat.
— Ihanko tosissa?