Tuomas meni ulos mieli kuohuen.
Näinkö se taas kaikki kävikin? Näinkö taas hänen suunnitelmansa raukesivat? Turhaa, turhaa kaikki!
XI.
Tuomaan ulos mentyä jäi Anna vielä penkille istumaan. Tuvan lehtikerpuille tuoksuva ilma raukasi ja kutitti somasti hermoja.
Nyt se taas suuttui, kun en heti osannut ylistää talon ostoaan. Mitähän varten talon osti, kun Heinämäkikin on kuin pieni talo. Se vihaa Isotaloa ja sillä se… Vai olisiko suunnitellut saavansa minut yksin pitää, kun Nuotioniemeen muuttaa?
Anna naurahti.
Minua miellyttääkseen se sen osti. Olisihan saanut jäädä ostamatta, mutta kun tahtoo talollisena olla, niin tahtokoon. Eipä sieltä matka ole paljon pitempi Isoontaloon kuin täältäkään. Ja parempihan on olla talon emäntä kuin torpan vaimo. Olisihan pitänyt kiittääkin, mutta enhän ehtinyt. Olisihan saanut syliinsäkin ottaa, kun olisi tahtonut. Olisi muulloinkin saanut, vaan en taida enää kelvata.
Anna oikoi kauniita jäseniään ja naurahti hermostuneesti.
Nyt saisi jo aittaanikin tulla, mutta eipä tule, enkä mene esittämään, kun ei kerran pyytämättä… Jöröttää ja jöröttäköön. Kun en kelpaa hänelle, niin kyllä muille! Eihän ole minun syyni, että kyliä käyn, kun Tuomas kerran…
Anna vavahti. Syvällä jossakin oli vielä hiukkanen tuntoa jälellä, joka vaati vaikenemaan.