Tuomaan juhla-ilo särkyi. Uhkaavana hän kääntyi menemään pihaan, mutta pysähtyi virkkaen Jannelle.
— Minä käännyn tuolta jonkun matkan päästä takaisin… Olehan saapuvilla, jos tarvitaan, mutta salaa, ettei Anna huomaa.
* * * * *
Tuomas oli kääntynyt takaisin ja palasi metsätietä kartanoon.
Ruumiiseen oli laskeutunut painava väsymys ja polvet horjahtelivat.
Povessa kyti mieliharmi hiljaisena lieskana syttyäkseen mielettömäksi
raivoksi.
Miten kavala saattoi Anna sentään olla! Ja miten iljettäviä juonia ja kohtauksia se järjesti hänen selkänsä takana ollakseen edessäpäin hänelle liukas ja lipevä, kuin ei enää mitään olisi tapahtunutkaan.
Kartano nukkui. Väki oli lähtenyt kokkotulille ja päivätyöläiset kotiinsa. Karjatarhassa kierteli lehmisavu rauhallisena ja kellokas märehti veräjällä. Jostain kaukaa kuului harmonikan alakuloinen sävel.
Tuomas seisoi tuvan portailla liikahtamatta. Outo tunne niinkuin suuri hätä värisytti häntä.
Jos Anna ei käskenytkään Isotaloa tulemaan, jos kielsi, mutta Janne ei oikein kuullut. Jos Anna ei sitä tahtoisikaan, vaan ainoastaan välien selvitykseksi keskustella, mutta Isotalo saattoi vaatia, ahdistaa. Hänen täytyy mennä auttamaan.
Porstua kamarista kuului ääniä. Tuomas kääntyi ja huomasi Jannen viittovan hänelle porstuan ylisiltä.
Tuomaan suu vääntyi itkun sekaiseen nauruun.