Vai Anna ei tahtoisi…! Ja hän muka auttamaan…! Nopealla liikkeellä veti hän kengät jaloistaan ja kiipesi hiljaa porstuan välikölle.
— Täällä on laipiossa pieni luukku, jota eivät huomaa. Siitä kuulee ja näkee hyvin, neuvoi Janne. Mutta liikkukaa hiljaa.
Tuomas meni osoitetulle paikalle.
Laipiossa oli käden levyinen aukko, jota sisällä olijain oli vaikea huomata. Tuomas laskeutui multimukselle ja painoi kasvonsa aukkoon.
Siellä se oli Isotalo ja Anna hänen polvellaan.
Tuomas tarttui päähänsä. Tuntui kuin joku olisi iskenyt siihen. Pimeni silmissä ja suonet takoivat.
Että hänen piti vielä joutua kaiken näkijäksi ja todistajaksi! Mitä, mitä nyt tapahtui?
Anna riisuutui ja meni vuoteeseen. Isotalo seurasi häntä silmät palaen.
Tuomas kivettyi. Kaikki tunteet katosivat hetkeksi ja hän tunsi vaan hengityksensä raskaan, huohottavan käynnin. Yksi tunne oli vain jälellä. Laskeutua alas ja lopettaa saastaiset siihen paikoilleen! Ei yhtään armoa! Loppu-ikä menisi raudoissa, mutta koston pitäisi tulla veriseksi ja hirvittäväksi!
Kylmä hiki tippui hänen otsaltaan.