Anna epäröi hetkisen.
— Ei, en minä ole nähnyt.
— Valehtelet, saatana!
Anna horjahti istumaan. Mitä nyt seuraisi hänelle. Tuomas seisoi uhkaavana, kasvoiltaan hirveänä keskilattialla.
Poika pyrki uudelleen isän syliin.
Tuomas räjähti nauramaan.
— Mene vaan Isotalon syliin, porton sikiö!
Anna purskahti rajusti nyyhkimään. Poika riensi katkerasti itkien äitinsä luokse.
Tuomas horjahti kuin ankaran iskun satuttamana. Hetkisen ponnisteltuaan vastaan yllätti raju nyyhkytys hänetkin. Pojan suru koski häneen. Isä ei ennen ollut milloinkaan työntänyt häntä tylysti pois luotaan.
Kolmet itkusta värisevät kasvot, kaksi veriin asti särkynyttä sydäntä.