Markku avasi sommitelmansa kamarin pöydälle. Niissä oli kokeilua kaikista nähdyistä rakennuksista, mutta ei mitään yhtenäistä tyyliä ja tottuneen suunnittelijan käsialaa.
Kerttu katseli ja vaikeni. ‘Näytti niinkuin olisi hymyillyt hieman epäilevästi.
Markkukin sen huomasi.
— Sinua ei miellytä nämä, sen näen. Teetetään sitten vaikka kaupungin arkkitehdillä.
Ääni kalskahti hieman kovana, kun Markku pani pois suunnitelmansa.
— Ne kyllä ehtii saada… minusta ei asialla olisi vielä mitään kiirettä, arveli Kerttu.
Vanha emäntä vei vieraansa navettaan.
Siellä pilkisti puutteellisuus joka nurkasta silmään. Leena tiesi sen, mutta tahtoikin puhua siitä, tietäen Kertusta saavansa auttajan rappiolle menneessä karjataloudessa.
— Navetta on hyvä, niinkuin näet, mutta karja on melkein kokonaan uusittava. Siitä on puhuttu Markun kanssa, mutta on päätetty, että sinä sitten kävisit tähän käsiksi, kun tulet. Eihän se tulosikaan ole kai ollut vielä Markulle niin varmaa, mutta on vain toivottu sinun tulevan Harmaalaan. Katsohan näitä nuoria hiehoja. Niistä ei tule muuta kuin teuraskarjaa. Eikä tämäntalvisista vasikoistakaan. Piiat eivät nyt kerta kaikkiaan osaa hoitaa vasikoita… eikä muutakaan.
Navetan nurkissa oli kaikenlaista kamaa. Leena oli käskenyt piikojen siistiä navettaakin vieraan vuoksi, mutta nämä olivat unohtaneet sen tekemättä.