Joku heistä pilkisteli nytkin rehuladon suulta, ja Leena ei malttanut olla sanomatta:
— Ethän sinä, Mari, puhdistanutkaan navettaa.
Hiehojakin on käsketty pesemään, mutta siinä ne ovat kikkareissaan.
Kerttu vertaili Harmaalan eläimiä Huhtalan karjaan. Ero oli liian suuri. Huhtalan karja oli viimeistä myöten jalostettua, puhdasta, hyvin hoidettua. Täällä olivat eläimet laihoja ja takkuisia. Rehuja oli sotkeutunut eläinten alle, ja nurkissa oli tosiaankin tyhjiä astioita, seipäitä ja kaikenlaista kamaa.
Vaikutus oli aivan masentava. Totisesti täytyisi kaiken muuttua… hänen taloon tultuaan.
Vanha emäntä ei oikein tietänyt, mitä Kerttu ajatteli. Näytti hieman neuvottomalta.
Jospa ei Kerttu tänne tultuaan halunnekaan navettaan, auttamaan eläimiä ja poistamaan tätä kurjuutta. Kunpa hän itse vielä jaksaisi…
— Eihän sitä tietysti itsensä tarvitseisi tehdä täälläkään, aloitti vanha emäntä kuin sovitellen. — Katsoisi vain, että kaikki tulee oikein tehdyksi.
— Kyllähän täti tietää, että minä käyn itse käsiksi kaikkeen, uskallan tehdä mitä vain, sanoi Kerttu. — Kerran nyljin vasikankin Huhtalassa, kun ei sattunut miehiä seutuville.
Molemmat nauroivat. Emäntä oli hyvillään siitä, että Kerttu ei näyttänyt aikovan kamariemännäksi Harmaalaan.