14.
Harmaalassa on jo heinänkorjuu lopetettu. Sänki tuoksui syksykesää.
Tänään on viimeiset korjattu latoon ja työväki on jo käynyt levolle.
Markku kävelee vielä pellon ja pihamaan vaiheilla ja antaa kuluneen ajan, äsken menneitten päivien vaeltaa ohitseen. Silmä seuraa yhtä ja toista, tyventä järveä peltojen alla ja auerta ilman rannoilla. Pihassa kävelee vielä joku, istuu luhdin kynnykselle ja jää hänkin järvelle katselemaan.
Se on Ville siellä. Ei henno hänkään mennä maata, kun kaunis ilta pitää niin lumoissaan.
Markku käy siitä rantaankin ja palaa takaisin. Kertulla on vielä jotakin tehtävää maitohuoneessa, ja hän tässä odotellessaan antaa ajatusten viivähtää kuluneessa.
Ei vielä vuotta väliä ja kaikki on muuttunut, hänessä itsessään ja talossa. Se toisaalta tuntuu ihmeeltä, mutta kun katselee toiselta puolen, niin aivan luonnolliselta. Hän ja talo ovat joutuneet hyvien henkien hoivattavaksi, oikeastaan yhden, joka nytkin siellä puuhaa, lepoa muistamatta.
Ja koko kylä alkaa vähitellen muuttua.
Päivällä oli hän osuuskunnan kokouksessa ja näki ihmeekseen miehet raittiina, toimekkaina parannuksia ja uusia yrityksiä suunnittelemassa.
Joku kertoi virne viikkojen kokemuksistaan:
— Tiukalle se väliin ottaa, mutta kun ei ole väkeviä saatavilla, niin ei tule enää vartavasten puuhatuksi. Tuntuu olo kuitenkin näin monin verroin paremmalta, kun työinto palaa ja voimat kasvavat, joka päivä.