— Älä viitsi tuolle pahukselle sanoa mitään, sanoi Markku Kertulle.
— Minä käsken sen riiviön tukkimaan suunsa ruoalla, sanoi Kerttu ja käski Villen syömään.
Mies katseli pöllämystyneenä emäntää. Sieltäkö päin tuuli kävikin.
— No, kun kerran tarjotaan, niin kiitetään. Ei sitä ole tässä talossa ennen tarjottukaan.
Miehet naureksivat. Markun silmistä loisti sisäinen riemu. Kerttu oli toisenlainen kuin muut ihmiset. Osasi voittaa vastustajansa.
Villen piikittelyhalu ei vielä kuitenkaan loppunut.
— Sinun rukiisi näkyy hurjasti sakovan, hän sanoi Markulle, suu täynnä ruokaa. — Tulee siitä viinoiksikin.
Kerttu nauroi.
— Vai siihen Ville rukiit panisi.
Toi Villelle täyden vellivadin ja lisää voita lautaselle.