Pienet keltakukat ja sinikellot koettivat nyökkäillä rehevällä nurmella, eikö heitäkin huomattaisi.
Leenan silmiä huikaisi päivä ja niillä piti siristellen katsella. Niillä näki kuitenkin vielä tarkkaan. Harmaalan kartanolla oli nyt siistiä ja kaikki hyvässä järjestyksessä. Työmiehet eivät saaneet jättää työaseitaan kartanolle huiskinhaiskin. Niillä oli määrätty paikkansa vajassa ja Leena ei saattanut olla ihmettelemättä tätä muutosta, joka Harmaalassa oli tapahtunut.
Tietysti se oli uuden emännän ansiota. Hänen sanoistaan ei enää välitetty, ei Markkukaan, mutta tulipas toki hyvä hengetär taloon, joka valvoi kaikkea.
Pellotkin näyttivät paremmin kynnetyiltä kuin muina keväinä. Markku oli teettänyt uusia sahroja ja korjauttanut auroja.
Ja käskenyt miestensä painamaan niitä syvemmälle maahan.
Suvitouon oras ja juurikasvien taimet sitä kiittelivät kilvan. Oikein hyvää teki katsella reheviä lantun ja turnipsin taimi rivejä.
Leena siristeli silmiään ja käpsehti pihatoilla.
Niin, niin. Luoja antoi sadetta ja aurinkoa. Ihmisen oli vain muistettava täyttää velvollisuutensa.
Leena oli hissutellut aittamäelle, johon näkyi osa kylän taloista, kapeahkon salmen takaa.
Niin, se kylä siellä oli huonossa maineessa. Tähän asti oli Harmaala ollut jakamassa sitä mainetta, mutta nyt näytti muutos tapahtuvan.