— No, kun poikien jälissä juostaan, suhahti Niemen Rustaava. — Yöt aitoissa ja päivät metsissä.
— Niin, niin.
Kaitereen Amaliakin huokasi raskaasti sitä synnin viettelystä.
Kerttu pyyteli vieraitaan sisään.
Vanha Leena meni jo laittamaan pannua kuumaksi.
— Eihän tässä nyt toki sisään, kun näin kaunis ilmakin. Näitä uuden emännän laitoksia tässä pitää katsoa.
Ylisen Sohvi, vieraista nuorin, koetti tavoitella ystävällistä sävyä ääneensä. Kiepsahti jo Kertun käsikynkkäänkin.
Kerttu hymyili.
Tämäkö se nyt oli sitä tämän kylän jumaliseksi tekeytyvää, synnistä ja kurjuudesta huutavaa joukkoa, joka ei kyennyt kuitenkaan hillitsemään viinojen lakkaamatonta virtaa kylässään. Eikä sallinut siitä puhuttavankaan, niinkuin hän oli kuullut.
— Eihän näissä mitään katseltavaa…