Leena toi pannun ja istui joukkoon.
Silmistä loisti voitonriemua: Tällainen miniä se nyt on Harmaalassa.
Mitäs sanotte?
Kerttu tarjoili ystävällisenä ja odotti tilaisuutta, miten saisi käännetyksi keskustelun kylän yhteiseen paheeseen, viinoihin.
— Joko emäntä on käynyt täältäkäsin kirkossa, kysyi Niemen Kustaava Kertulta. — Siellä oli viime pyhänä niin mainio pappi. Puhui tästä nykyisen ajan turmeluksesta ja sen parannuspuuhista. Pahemmaksi sanoi vain niistä kaiken tulevan.
Kerttu pakoitti hymyn huulilleen.
Parasta oli, kun hillitsi itseään ja kuunteli. Vastaan väittämällä voisi heistä menettää kokonaan auttajat asiassaan, jota aikoi ajaa.
— Jää vähän aikaa kirkossa käyntiin, selitti Kerttu.
— Niin, ja jos ei kerran ole halua, virkkoi kuivasti Kustaava. —
Monetkopa sitä enää nykyään kirkossa käyvätkään.
— Niin, niin. Kyllähän sitä oikeastaan saa palvella jumalaansa täällä kotonaankin, sanoi Leena.
Hänen oli toki puolustettava Kerttua, kun aikoivat noin häikäilemättömästi käydä syyttelemään. Ja sitäpaitsi hän tyytyi kotoiseen jumalanpalvelukseen.