— Jaa, jaa, ei se sitä ole, tokaisi Kustaava, ja häntä säesti Laara:
— Ja eikä ole täällä pappia.
— Niin, ja kirkonpenkissä istuminen on niin mukavaa, jatkoi Sohvi.
Kertun piti rientää tupaan hieman nauramaan.
Markkukin tuli työmaalta ja näki Kertun nauravat kasvot ja iloisuutta säteilevät silmät.
— Mitäs nyt?
— No kun täällä on vieraita, kaikki naapurien emännät ja… arvaathan sinä, mitä ne puhuvat.
-— Jos minäkin tulisin kuuntelemaan?
— Et saa vielä ainakaan, että kuulen lisää, viittailuja sinusta ja muusta — tulen sitten hakemaan.
Kerttu riensi sisään.