Leena oli jo kaatamassa toisia kuppeja.
Kerttu tarjoili leipää.
— Ei toki enää, esteli Amalia, mutta latoi kuitenkin teevatinsa täyteen leipää. — Mitä ne nämä ovat nimeltään, joissa on reikä keskellä?
Ylisen Sohvi purskahti nauramaan ja sai kahvin henkeensä. Sitä meni pöytäliinalle ja pönäkän Rustaavan silmille.
Laara ja Sohvi latelivat omiaan. Kustaava ja Amalia nauraa hekottivat mukana.
Kerttu näytti harmistuneelta.
Pianpa unohtui kirkko ja pappien saarnat. Eipä ollut ihmekään, jos näissä naisissa ei ollut seutukuntansa kohottajaa.
Rustaavalla oli mielessä tärkeä asia. Riitun Villen ottaminen taloon. Siitä ei mitenkään voinut olla kysymättä tältä uudelta koreilevalta emännältä.
— Kun kertoivat, että Riitun Ville on teillä muka työmiehinä, aloitti.
— Kai se on valepuhetta?
— Eikä ole. Pyysin Markun ottamaan hänet työhön, että lopettaisi huonon ammattinsa, viinojen haalaamisen ja viljojen kantamisen viinatehtaille, sanoi Kerttu ja katsoi, mitä se vaikutti pöytäkuntaan.