Rustaava keikautti hieman päätään ja Laara suipisti suunsa suppuralle. Amalia veti suunsa salaperäiseen hymyyn ja Sohvi ei mitenkään malttanut olla iskemättä silmää Amalialle.
Vai mukamas työmiehiksi tämä Ville. No, kyllä ne Villen työt tiedettiin. Kaipa se Markku tarvitsi niitä Villen töitä niinkuin muutkin. Viinoja kantamaan ja…
— Tulleeko siitä Villen työnteosta mitään? Tekeehän se sitä, mitä on tottunut tekemään, sanoi Rustaava.
— Meillä se ei ainakaan kanneksi viljoja metsiin eikä viinoja, tokaisi Kerttu. — Markku sitä ei olisi ottanutkaan töihinsä, mutta minä pyysin koettamaan, jos miehestä tulisi vielä ihminen.
Laara nyökytteli päätään.
Saahan sitä Markkua puolustaa. Kyllä se sen on ottanut omiin tarkoituksiinsa. No, joutaa kai se heidän puolestaan. Ei vain pitäisi näytellä itseään parempana kuin on.
— Vai ihminen, jahkaili Amaliakin. — Ei niistä toki semmoisista…
— Ei sanota nyt vielä ainakaan. Mies ei ole näinä päivinä maistanut viinoja ja työssä on malttanut pysyä. Voihan se himo vietellä häntäkin, mutta sopivalla hoidolla…
— Mitenkä sitä sellaista hoidetaan? kysäisi Sohvi pisteliäästi.
— Ystävällisyydellä ja hyvyydellä, kohtelemalla ihmisenä niinkuin muitakin, sanoi. Kerttu. — Minun mielestäni pitäisi jokaisen koettaa sitä samaa sairaisiinsa.