Se näytti vähän sattuvan.
Ettäkö tämä Harmaalan uusi emäntä huomauttelemaan heille miesten paheista, kun kerran oli omassa kohdassaankin samaa, ellei pahempaa.
Niin, onhan niitä sairaita itsekullakin, ilman Riitun Villettä ja muitta semmoisitta, sanoi Laara ja kiristi huivinsa solmua.
Ja katsoi merkitsevästi Kerttuun, vaikka olisi ollut kuinka avokaulainen ja lyhythameinen tahansa.
Kerttu hymähti.
— Niin, juoppouspaheen orjanahan se on ollut Markkukin, vaan uskon hänestä tulevan vielä aivan raittiin. Miehiä on vain kohdeltava, lankeemuksistaan huolimatta, ystävällisesti, mutta ei annettava perään vaatimuksistaan.
Voi, miten mielellään olisi hän nyt, aivan tällä hetkellä, pyytänyt näitä kylän emäntiä kanssaan poistamaan kylän häpeää, juopottelua ja viinanvalmistusta, mutta ei vielä voinut käydä suorasukaisesti asiaan.
Vai voisiko?
Ei, ei vielä. Se pahentaisi vain asiaa.
Hänen täytyisi käydä jokaisen luona erikseen puhumassa. Näin joukossa se synnyttäisi vain pahaa verta.