Hänen elämänsä tuli vasta vanhana tasaiseksi ja rauhalliseksi. Nuorena kulki ja kompasteli, ja vielä äsken vanhanakin eli rappeutunutta elämää, mutta sitten tartuttiin takin liepeeseen: »kuulehan, tuota noin, sopiihan sitä jo elää ihmisiksikin. Tarttuja semmoinen hyvä haltija, kesäyön terhenetär, liian hyvä ihmiseksi.
Miten lieneekin hänen elämänsä tätä ennen niin rappeutunut. No, niin kai niinkuin monen muunkin, joilla ei ole muuta kuin oma itsensä huonoine haluineen ja taipumuksineen.
Päivä painuu jo iltaviistoon ja iltarastas soittaa. Salolta on jo äsken kuulunut karjan kotiin huhunta. On jo aika lähteä.
Ville lyö lapion ojan reunaan, ottaa konttinsa ja lähtee tuohimetsään päästämään valkoista, hienoa tuohinauhaa emännän virsuihin.
7.
Sunnuntaitkin olivat nyt Harmaalassa erilaisia kuin ennen. Ennen nuoren emännän tuloa istui penkkilöillä kylän ukkoja pitkin päivää jaaritellen ja syljeksien ja Markun kamarissa pelattiin ja maisteltiin.
Kylän juopot isännät kävivät nyt harvoin asiallakaan Harmaalassa, kun tiesivät Markun karttavan viinoja.
Tupa oli sunnuntaina, niinkuin muinakin viikon päivinä, puhdas ja raitis. Sunnuntaina oli vain pöydällä sanomalehtiä ja kirjoja. Miehet viihtyivätkin niiden ääressä, eivätkä lähteneet kylille kuljeksimaan.
Tämä sunnuntai oli vielä muutenkin erikoinen. Kylän raittiusseura pitäisi näet kokouksensa tänä iltana Harmaalassa.
Tuvan nurkkiin oli pistelty koivunlehtiä ja kurjenpolvia ja leiniköitä loisteli maljakoissa. Kerttu koetti arvata, tulisivatko kylän emännät mukaan.