Selvä juttu.
Se vähän harmitti…
Markku istuikin vierashuoneessa hetkisen äänetönnä ja mietteissään. Mitäpä oikeastaan tarvitsi häntä huolettaa Kertun vanhempien vastahakoisuus, mutta tuntui sittenkin vähän ilkeältä. Olihan hän mies kuitenkin, joka tiesi asiansa eikä elänyt kenenkään omista…
— Mitä sinä siinä mietit?
Kerttu tuli vierashuoneeseen kahvitarjottimineen, virkeänä ja puuhakkaana kuten ainakin.
— Enpä niin erityistä. Kai sinä joudut pian lähtemään?
— Eihän nyt niin kiirettä…
Kerttu järjesteli huoneessa. Markku katseli hänen liikkeitään, joissa oli tarmoa, mutta samalla miellyttävää sulavuutta.
Olisiko hän ottanut Kertun, jos tämä olisi ollut köyhä mökin tyttö? Varmasti. Jo kauan, poikavuosista asti oli hän pitänyt Kerttua parhaimpana ja miellyttävimpänä tyttönä.
Nyt oli Kerttu aikuinen, täyteläinen, voimakasrakenteinen nainen, jonka suosiota monet tavoittelivat, mutta joka ei sitä liioin kenellekään tuhlaillut.