— Tulkaapa, tytöt, auttamaan minua, pyysi hän Niemen ja Kaitereen tyttäriä, sysäten heille kiulut käteen.
Tyttöjen naama venyi pitkäksi. Katselivat vuoroin musliinileninkejään ja kiuluja. Muut paitsi Liisa. Hänellä oli puuvillapuku ja hän kietasi arkailematta helmat vyötäisille niin että polvet vilkkuivat ja meni jo tarhaan, huutaen mennessään: — Tulkaahan tytöt!
Toiset olivat kahdenvaiheilla, mitä Kerttu tällä oikein tarkoitti. Tekikö pilkkaa vai.. Mutta nähtyään Kertun ystävällisen katseen edessään haihtui epäilys ja tytöt pääsivät irti kuorestaan.
Tarhassa jo hälistiin ja naurettiin. Maito porisi ja kuohui yhtaikaa viidessä kiulussa, ja vauhdilla tuli karja lypsetyksi.
— No, nyt saavat tytötkin olla aivan alusta mukana.
Karjatarhassa saatu vauhti jatkui koko illan. Alussa se oli aivan tarpeen. Ennen oli kuhnailtu ja kähnitty seuran kokouksissa, ja alkajaispuhe tahi runo oli nähnyt vaikeita synnytystuskia asianosaisen leukapielissä.
Aholan Elli lausui nyt vieraat tervetulleiksi niin että jyrisi, ja ohjelma suoritettiin samalla vauhdilla kuin äskeinen lypsykin.
Kertulla oli puheen tapainen, vaikka oli kieltäytynytkin.
Ja se olikin puhe, jota ansaitsi kuunnella. Siinä ei syytelty eikä letkauteltu niinkuin tavallisesti oli kokouksien puheissa ennen tehty. Puheessaan hän pyysi, että kaikki naiset, vanhemmatkin, tulisivat mukaan raittiustyöhön, auttamaan miesparkoja pääsemään irti paheestaan.
Ja hävittämään paheen pesiä, korpiin ja viitoihin rakennettuja viinankeittimöitä. Pelkäämättä keittäjien uhkauksia ja suosijain vihoja.