Ja tulemaan mukaan näihin kokouksiin ja illanviettoihin — ei torkkumaan ja ikävystymään, vaan ajakseen kuulemaan puheita ja muuta ja sitten hyppimään ja keikkumaan, mikä hänen mielestään ei ollut sopimatonta seurojen kokouksissa ja iltamissa, vaan melkeinpä tärkeintä kaikista, ainakin ensialussa, jotta saataisiin kaikki mukaan. Eiväthän nuoret olleet mitään vahanukkeja, että istuttiin ja torkuttiin. Kun oli voimaa ruumiissa, piti sitä purkaa sopivalla tavalla.
Kaitereen Amaliakin oli tullut mukaan, eikä hän nyt nyökytellyt eikä hymyillyt merkitsevästi. Hänen mielestään oli sittenkin Kertun puheessa oikeata. Niinhän sitä pitäisi, mutta…
Ja sitten juotiin kahvia, mustaa kuin terva. Kerttu sitä tarjoili, eikä kukaan muistanut puhua sen sopimattomuudesta mitään raittiusseuran kokouksessa. Niemen Auroora kuiskaili tytöille, mutta joi hänkin kaksi kuppia ja sitten vasta muisti, että olisi pitänyt juoda vain yksi. Punastui ja meni nurkkaan vähäksi aikaa.
Porstuassa sai polttaa tupakkaa. Tuvassa sitä tosin ei olisi sallittukaan, mutta yksikään tytöistä ei nyt muistanut ruikuttaa pojille tupakan turmiollisuudesta.
Markkukin innostui lausumaan runoa, mutta kesken kaiken rupesi häntä naurattamaan ja runo jäi kesken.
Siitä syntyi vain enemmän iloa.
Portailla ja porstuassa kurkkivat kylän pojat. Ne, jotka eivät vielä kuuluneet seuraan, uskalsivat tulla jo tupaan ja hekin saivat kahvia, ihan emännän omasta kädestä.
Ja kehoituksen liittyä mukaan.
Eipäs vastusteltu eikä naureksittu.
— Kyllähän sitä.