— Mitäpä sitä tällaisista…
— Kaikki ovat täällä yhdenarvoisia, julisti Kerttu.
Joku siitä hieman hätkähti ja Niemen nuori isäntä punastui kuin koulupoika. Ei auttanut, kun kerran Kerttu sen sanoi.
Jaatisen Lassi oli aina tehnyt kiusaa raittiusseuran kokouksissa, näytellyt viinapulloaan ja reuhannut. Nyt unohtui reuhaaminen kokonaan. Juotuaan Kertun tarjoamat kahvit, vei hän viinapullonsa piiloon rehuvajaan ja tuli penkille istumaan aivan hiljaisena.
Markku oli varannut toisesta kylästä kaksi viuluniekkaa, ja kun kokouksen ohjelma oli loppuun suoritettu, kysyi hän Kertulta:
— Joko haetaan viulut kamarista?
— Annahan nyt vielä… leikitään nyt ensin muuten.
Ihme, että leikkiin tulivat tällä kertaa kaikki, kursailematta ja arvelematta. Eellimmäisenä olikin emäntä ja piti parhainta riemua.
Vanha Leena istui Kaitereen Amalian kanssa karsinapenkillä ja hymyili.
Amaliakin näytti tyytyväiseltä.
— Kun tulisivat nyt ensi kerralla mukaan toisetkin emännät kylästä, Kustaavakin, sanoi Leena. — Ehkäpä se olisi hyväksi, ja kaipa sitä joukolla jotakin keksittäisiin, ettei kotipoltto niin rehottaisi.