Souti voimiensa takaa, saadakseen rauhan kirvelevältä janolta. Kerttu näkyi tulevan pihamaalle ja katselevan järvelle. Varmaankin ihmetteli, mihin hän soutaa.
Verkko oli venheen perässä. Se oli jäänyt siihen eilen, kun lahnankudusta palattiin Kertun kanssa.
Hänpä heittääkin verkon saaren rannalle, jotta Kerttu näkee hänen soutunsa syyn. On muka verkkoa vievinään.
Markku istui perään ja meloskeli. Kerttu näkyi kävelevän rantaan.
Pitipähän nyt siihen parhaiksi. Näkee taas kaikki ja alkaa taas hoivata kuin pientä lasta.
Markku silmäili ilman rannoille, eikö jo näkyisi missään kirkasta taivasta. Näytti vain sakenevan ja muutamia vesipisaroita putoili jo veden pintaan.
Markku sai verkon lasketuksi ja istui soutamaan kotirantaan. Eihän auttanut melominen siinä sateisella järvellä. Kerttukin siellä odotti.
— Mitä ihmettä sinä, kun et tule aamiaiselle?
Kerttu oli sillä ainaisella hyvällä tuulellaan, hymykuopat poskillaan.
— Vein verkon, jos sattuisi vielä joku lahna tulemaan.