Markku aikoi valehdella. Sanoa, että oli lääkinnyt hammastaan… jotakin, mitä tahansa, mutta ei voinut tuon tytön vuoksi siinä hänen edessään. Hänelle ei voinut valehdella.
Tuskallinen tuokio. Kertun silmäkulmissa näkyivät kyynelet.
Markku seisoi allapäin ja toisteli:
— Anna anteeksi.., annathan minun heikkouteni anteeksi.
Kerttu näytti miettivän. Kohta hän läheni Markkua ja laski kätensä tämän käteen.
— Kyllä, jos lupaat, että se oli viimeinen kerta.
— Minä lupaan sen.
* * * * *
Ateria jäi melkein koskemattomaksi. Markku lähti päästelemään hevostaan ja odottelemaan Kerttua.
Kohta notkahtelivat kääsit kylätiellä ja Markku koetti puhua suunnitelmistaan yhtä ja toista.