Pian oltiinkin jo Harmaalassa.
Vanha emäntä oli Kerttua portailla vastaan ottamassa. Hän oli pelännyt, ettei Kerttu lähtisikään Markun mukaan.
— Vie, äiti, Kerttu sisään, minä tulen täältä pian.
Markku oli reippaalla tuulella ja vanha Leenakin ilostui.
— Tulehan tänne… kamariin.
— Mennään tupaan, täti, siellähän olette kaikki enimmät ajat.
— No sen minä sanon, ettei ole Huhtalan tyttäressä herruutta, virkkoi
Leena hyvillään.
— Pitäisikös olla, kun tässä kerran emännäksi…
Vanha Leena oli siistinyt tuvan ja ripotellut katajia permannolle. Keskipäivän valojuova väreili valkeiksi pestyillä palkeilla. Työväki oli metsässä, palvelustytöt karjakartanolla. Vanhan kellon verkkainen käynti vain rikkoi hiljaisuutta.
— Tällainenhan tämä meidän tupa, niinkuin muutkin huoneet, jotka olet nähnyt, aloitti Leena esitellen. — Markku on jo puhunutkin pitkän aikaa uuden asuinkartanon rakentamisesta.