10.
Markku käveli kesannolla ja tarkasti joka ojan ja saran nurkkauksen, olivatko ne kunnossa. Kuinkahan kauan siitä »olikaan, kun hän oli näin kaikki viimeistä myöten tarkastellut ja nuuskinut miesten jäljiltä. Hyvältä näytti. Maa oli syvältä muokattua ja ojat pohottivat syvinä ja suoralaitaisina.
Naapurit olivat käyneet viime aikoina joskus hänen pelloillaan ja ihmetelleet.
Varsinkin juurikasmaata, jossa naatit koettivat kilvan rehennellä toistensa ylitse.
Muutamina vuosina oli Markku viljellyt vihantarehua, mutta jättänyt sen, muka kannattamattomana. Harmaalassa käveli karja kesäisin kuivilla kanervikkolaitumilla, ja keskikesällä ajeli meijerin maitokuski talon ohi. Nyt kannettiin vihantarehua karjalle aamuin illoin, ja Markun oli pitänyt hankkia kaksi uutta kermankuljetusastiaa.
Niin, hänellä oli kerran ollut maahenkeä jäsenissään, aivan sormenpäitä myöten, mutta juopottelu oli sen hävittänyt melkein olemattomiin.
Ensin alkoi työ tuntua vaikealta, ja sitten nosti kohta ohdake jo päätään voitonriemuisena pelloilla.
Nyt oli saatu maksaa sekin aika ja tehdä työtä kaksin verroin. Raastaa hikipäisinä ohdakkeita ja pajun juuria pelloista.
Menneet vuodet tuntuivat nyt kuin unennäöltä.
Markku talutti parihevoset haasta ja juotti niitä kaivolla. Siinä silmäin alla levisi rehevä ruispelto, joka kuin vahingon kaupalla näytti lupaavan täyttä satoa. Sekin oli vielä viimesyksyiseltään huonosti muokattu.