— No jo toki emäntä mukaan… ei muuta kuin kanki olalle.
— Eiköhän olisi kuitenkin parempi, jos muuten… ennen kuin ehtivät laittaa kojeitaan, arveli Kerttu. Ja sitten olen ajatellut, että jos uhraisimme rauhallisen juhannusaattoinamme kyläläisten hyväksi, puuhaamalla kokot ja illanvieton. Mitä sanot siihen, Markku?
— Kernaasti minun puolestani. Nyt ehkä tulisivat kaikki nuoret mukaan ja osa vanhoistakin.
— Tuota noin… etteikö sitten mentäisikään metsiin pesiä hävittämään? kysäisi Ville pettyneenä:
— Vaikkapa tuolla käväisisikin, mutta ensin aion kuitenkin puhua kauniisti kyläläisille, sanoi Kerttu. — Jos saisi kaikki emännät puolelleen.
— Voithan koettaa. Tänäänhän on pyydetty meitä Aholaan, Kustaan päiville. Siellähän sopii ottaa puheeksi, sanoi Markku.
— Lupaatko auttaa minua?
— Tässäpä nyt sitten auttaja sinulla, naureksi Markku. — Alkavat pian niskojaan nostella.
— Välipä tällä vaikka nostavatkin.
Kiemuroivaa karjapolkua, oikotietä, mentiin illalla Aholaan. Kerttu hypähteli kiveltä kivelle kuin nuori tyttö. Kivien ja mättäitten välissä loistelivat metsätähdet ja vanamot, ja Kerttu pysähtyi välillä niitä poimimaan. Satakieli lauloi.