Otto herää siihen, että ulapan äärellä jyrähtää tärisyttävä ukkonen ja salama leimahtaa yli taivaan. Vilunväreitä tuntien juoksee hän saunaan. Löyly virkistää hetkeksi mieltä, ja kohta hän jo haastaa Riikalle:
— Olisi meilläkin torppa, niin olisi riittävästi leipääkin. Nyt saataisiin ehkä omaa maatakin.
— Elä horise. Eivät rikkaat sulle maitaan anna, kivahtaa Riikka.
Ja siihen se katkeaa. Ei puhu Ottokaan enää mitään. Kiuas vain hiljaa pihisee ja sade rapisee saunan kattoon.
3.
Elokuu on jo menossa. Harjamaan Aapo odottaa vuokralautakuntaa, jonka pitäisi hänen torppansa erottaa emätalosta. Savuniemeläinen ei ole suostunut vapaaehtoisesti maata luovuttamaan Aapolle. Lautamiehen on vaatinut papereitakin antamaan.
Savuniemen rintamailla ei ollut muita torppia kuin Honkamaa, toiset mökit olivat takamaalla. Vain muutamat talolliset olivat pitäjässä itse tarjonneet torppareilleen maitaan lunastettavaksi ja sovussa oli rajat aukaistu ja hinnoista sovittu. Muutamassa talossa oli lautakunta käynyt vain sovittelemassa, kun isäntä ja mökkiläinen olivat yhteisesti pyytäneet. Riitaa ei sielläkään haastettu.
Savuniemen Hentu oli toista maata. Uhkasi mäkitupalaisensakin ajaa pois, jos aikoivat maata ryhtyä vaatimaan. Sanoi heidän loisia olevan.
Aapo käveli pihamaalla ja tarkasteli, eikö jo miehiä näkyisi. Olihan isäntä uhannut vastustaa palstan luovutusta. Eihän tietänyt, mitä keinoja oli sillä mielessä. Saattoivat auttaa häntä lakimiehetkin, niinkuin oli kehunut.
Hänen palstansaantinsa piti olla yhtä suora ja selvä kuin toistenkin. Uutta lakia ei hän tosin tuntenut. Olisi pitänyt lukea se ja tutkia kaikin puolin.