Aapo oli vielä nuori mies, iältään vähän vailla kolmekymmentä. Isältään oli hän saanut torpan, jossa ei muuta perhettä ollut kuin hänen isänsä ja äitinsä. Isä oli heikko ja sairaalloinen, mutta äiti kykeni vielä hoitamaan torpan pienen karjan ja muutakin taloutta. Aapo oli paikkakunnan tunnetuimpia työmiehiä, ja jo senkin vuoksi olisi Savuniemeläinen pitänyt hänet edelleen veroatekevänä torpparinaan. Aapo taas ei mitään niin kiihkeästi toivonut kuin että pääsisi vapaaksi verotyöstä ja saisi kontunsa omakseen. Ensimmäisten joukossa oli hän palstoitusta pyytämässä.
* * * * *
Lautakunnan miehet saapuivat, ja Aapo vei vieraansa tupaan.
Isäntää ei kuulunut, vaikka määrätty tunti oli jo ohi kulunut.
— Jokohan jättäysi tulematta, virkkoi Asko, lautakunnan puheenjohtaja, muuan nuori torpanmies.
— Mennään tästä hakemaan, jos ei muuten tule.
— Tehdään Hentulle iso huutosakko. Opetetaan miestä potkimaan lakia vastaan.
Miehet naureksivat ja laskettelivat pilojaan. Toisina lautakunnan jäseninä oli Seppä, parrakas ja pyöreä palstatilallinen, ja Taneli, talonpoika, jolla oli valtavassa ruumiissaan perin hyvä tahto saada syntymään pikkutiloja niin paljon kuin mahdollista. Omille alustalaisilleen hän oli jo jakanut palstat ja hinnoittanut ne alhaisempaan kuin yksikään vapaaehtoisista maanantajista. Miehet saivat olla yhtämittaa liikkeessä. Anomuksia tuli torppareilta joka päivä, ja homma oli vaikeata ja kaikin puolin vaivalloista, missä ei maanomistaja itse helpottanut lautakunnan työtä.
Kun lautakunnalla oli tiedossa, että sovintoa ei tulisi syntymään Harjamaassa, lähtivät miehet mittaamaan Aapon viljelyksiä Hentua odotellessaan.
Aapo ei osannut ryhtyä mihinkään toimeen. Hänen tarjoamaansa apua eivät miehet sanoneet tarvitsevansa, ja Aapo sai kävellä tyhjin toimin kartanolla.