Aapon isä, puolisokea ja -kuuro ukko, tuli kartanolle ja puheli puoliääneen itsekseen:
— Vähäinenkin sopu se särkyy niitä rajoja aukaistessa, semmoisen unen näytti. Eikö saane poika siirtää tästä asumasijojaankin toiseen paikkaan. Sinnepäin se uni vähän viittailee.
— Että mitä? huutaa Aapo isälleen, jonka on kuullut taas itsekseen puhelevan.
— Sitä vain tässä, että outoa unta näytti viime yönä. Olisit tyytynyt torpparina olemaan, niin olisit saanut pitää entiset asumasijasi, isäsi rakentamat. Ei tule tähän taloa sinulle.
— Mihin sitten? naurahti Aapo, vaikka tunsi käyvänsä totiseksi.
— Ei sanottu sitä unessa, virkkoi ukko ja meni tupaan, puuttumatta sen pitempiin puheisiin poikansa kanssa.
Taitaa ukko turhia höristä, mietti Aapo, mutta ei jaksanut sitä heti pois mielestään jättää.
Isäntäkin tuli, ja lautakunnan miehet tavalliseen tapaansa kävivät leikittelemään:
— Pitäisi tässä tehdä Aaposta isäntä. Mitä siihen entinen isäntä sanoo?
— Pitänee tälle Aapolle antaa nyt maata oikein pitkällä mitalla, hyvä työmies kun kerran on.