Portaissa kuului askeleita. Kukahan mahtoi näin myöhällä liikkua ja vielä tällaisella ilmalla, jouluiltana?
Ovesta astui sisään Liina, lumisena ja arkailevana.
— Hyvää jouluiltaa!
Aapo samoin kuin hänen äitinsäkin hämmästyi sanattomaksi.
Tyttö kopisteli lunta vaatteistaan. Poskilla oli raikas puna, ja vaikka silmäkulmassa pilkahteli veitikka, ei se kyennyt peittämään hänen hämilläoloaan.
— Liina! Tällaisella ilmalla!
Tyttö nauroi.
— Siellä on lunta polvea myöten metsäteilläkin… lähdin kävelemään, kun oli kotonakin ikävää.
Painostava mieli hävisi pirtistä. Äiti kiirehti kahvia, tyttö esteli, hän muka vain hieman lämmittelee ja sitten lähtee kotiin, pistäytyi vain katsomaan, oliko kuusi laitettu.
Äidin ja Aapon olisi pitänyt tietää, ettei tyttö olisi lähtenyt niin vain, ennenkuin olisi lepytellyt pojan, jonka oli luullut itselleen vihoittelevan.