Tytön vartalo oli jäntevä, mutta silti siinä oli hivelevää pehmeyttä. Suu oli tuores ja punainen. Kelpasipa pojan sitä suudella. Siinä työssä tunsi Aapo unohtavansa kaikki ikävät asiat. Ei mitään väliä, vaikka olisi muuttanut Lappiin, kun Liina vain oli mukana.
— Ja nyt me laitamme kuusen yhdessä, sanoi Aapo. — Tästä tuli joulu sittenkin meille.
* * * * *
Kuusessa paloi enää vain muutama kynttilä, ja huoneessa oli lämmin, pehmoinen hämärä. Aapo seisoi tyttönsä kanssa ikkunassa ulos katsellen. Siellä oli pyry jo lakannut, ja puolikuu valaisi sinertäviä hankia.
Oli puhuttu tulevaisuudesta. Keväällä Aapo rakentaa takalistolle talon ja Liina tulee heti, kun tupa on valmis. Aapo raivaa koko kesän peltoa, ja syksyllä saadaan jo ruista kylvöön uudismaahan. Koetetaan olla Marjamaata muistamatta.
— Minun pitäisi lähteä kotiin, sanoi Liina.
— Jos jäisitkin minun luokseni, ehdotteli Aapo. — Aamulla kyytisin sinut Puromäkeen.
— Ja mitä äitisi siitä sanoisi, jos tänne jäisin?
— Mitä se siitä… ei se pahaa ajattele.
Tyttö näytti miettivän. Ei oikein kävisi jääminenkään, mutta ei hennoisi lähteäkään.