Aapo löi vanteet poikki kirveellään, ja tahmea neste levisi maahan.
— Älä hitossa! Sehän olisi pitänyt antaa lehmille… jumalan viljaa… voi turkanen!
Vihan vimmassa silpoi Aapo laudatkin kappaleiksi ja potkaisi padan kumoon. Kirkas neste oli jo alkanut valua torvesta.
— Ka… nyt teit tyhmyyden. Olisi viety pata ja sammio Hentulle itselleen, sanoi Joel. — Se olisi ollut sille kova paikka.
— Siitä se vähät olisi välittänyt.
Aapo kolhi vielä padankin pieniksi kappaleiksi kirvespohjalla.
Miehet poistuivat, Aapolla kainalossaan lauta, jossa oli Hentun nimimerkki. Siinä se oli. Irtolaisia ja yhteiskunnan hylkiöitä syytettiin tästäkin paheesta, ja kuitenkin olivat viljojen kasvattajat ja parempiosaiset pääsyyllisiä. Aapo tuli tästä sanoneeksi Joelillekin.
— Kukapa heistä, hylkymiehistä, tehtävään rupeaisi, jos sillä ei olisi isoisten kannatusta, virkkoi hänkin. — Irtolaisten syynä se on saanut mennä tähän asti, vaikka tietensä ovat viljat antaneet ja tuotteet käyttäneet. Siinäkin on yksi vikasolmu tässä yhteiskunnassa. Kunhan tulee vielä toinen aika…
Joel keskeytti ja jäi miettimään.
— Niin mitä? kysyi Aapo.