— Miks'et mene syömään? Vai odotatko minua… minäkään en ole vielä syönyt, sanoo hän Aapolle mennessään.
— Minä odotan tässä sinua.
Liina alkaa riisuutua saunan edessä sileällä nurmella. Aapo on hyvillään, että saunan edessä on niin sileä kaunis nurmi, jossa on nuoren naisen hyvä riisua vaatteensa. Koivu on vielä saunan nurkalla, ja sen riippuvat lehvät melkein hipovat Liinan hiuksia.
Liina heittää hameensa reippaalla liikkeellä menemään. Paidan olkanapit aukenevat, ja pyöreät olkapäät paljastuvat. Niitä muistaa Aapo joskus suudelleensa pyhän riemun vallassa. Paita putoaa kokonaan nurmelle, ja Liina seisoo siinä nuoressa kauneudessaan. Kuulakka valo väreilee hänen punertavalla ihollaan, ja Aapo tuntee, ettei sillä hetkellä voisi häneen kädelläänkään koskea. Täällä korvessa on kaikki samaa luontoa. Riisutaan pihamaalla ja juostaan saunaan alasti. Kun Liina tekee sen, on siinä kuin jotain pyhää, sykäyttävää riemua, ja tuntee miten suuri voima kohottaa rintaa.
— Siinähän sinä vielä istut. Tule nyt pian aterialle, sitten mennään
Harjamaahan.
Liinan posket ja täyteläiset käsivarret ovat tulleet saunassa vielä kauniimmin punertaviksi, ja Aapo sivelee kädellään hänen kimmoista ihoaan.
— Sinä olet… niin…
Aapo koettaa etsiä sanoja, mutta ei löydä. Liina vain hymyilee kaunista hymyään.
* * * * *
Pienissä tuvissa tien varrella jo nukuttiin, kun Aapo vaimonsa kanssa vaelteli Harjamaahan.