Alakuloisena poistuivat lautakunnan miehet, ja Aapo samosi synkkänä metsään.
Kävisikö sittenkin niin kuin vanhus oli ennustanut? Menisikö asia niin pitkälle Hentun kanssa, että hänen pitäisi jättää peltonsa ja syntymäsijansa ja muuttaa toiseen paikkaan.
Aapo oli tätä kysellyt Askolta, mutta hän ei sanonut tietävänsä siihen mitään. Laki tosin edellytti sellaisiakin tapauksia.
Laki oli siis sellainen. Ja sitä voitaisiin tulkita monella tavalla. Sellainenko siis uusi laki olikin, ettei se suonut turvaa ja oikeutta vähempiosaiselle?
Tuuli humisi metsässä, jonka poveen luikertavaa polkua Aapo kulki. Eivätkö nuo sitten olisikaan hänen puitaan, tuo metsä hänen metsäänsä. Joku päivä sitten hän oli vielä uskonut niin, mutta nyt tuntui epämääräiseltä ja melkein toivottomalta. Päätös näin ollen siirtyy tuntemattomaan tulevaisuuteen. Hän ei saakaan vielä omaa maata niinkuin ne maattomat, jotka olivat tekemisissä oikeamielisten isäntien kanssa, ja saivat palstansa viivyttelemättä omikseen.
Aapo oli kävellyt ajatuksissaan Puromäkeen, naapuritaloon asti. Siellä oli Liina, nuori tyttö, joka oli lupautunut hänen uuteen taloonsa emännäksi.
Mitä sanoisi nyt Liinakin, kun kuulisi miten oli käynyt?
Isäntä korjaili pellonaitaa ja tuli tervehtimään.
— Joko pääset omaan maahan käsiksi? kysyi, kun tiesi lautakunnan olleen
Harjamaassa.
— En vielä.