Kun viitsisi nousta, niin saisi siltä sikarin. Parasta se on niin; pääsee Antti kotiinsa ja sitten saa taas rauhassa nukahtaa.
Hentu nousi, haukotteli pariin kertaan ja siirtyi penkille Antin viereen.
— Sinulla on oikein sikaritupakat.
— Näin kylän kunniaksi tuli mukaan.
Hentu sai sikarin savuamaan ja tuntui virkistyvän. Puheli lumen tulosta ja muusta. Tuskastuneena istumiseen kysyi:
— Taisit lähteä siitä saatavastasi kuuloille? Olisi tuolla joku satanen.
Antti naurahti. Ei arvannut naapuri hänen asiaansa. Tiesi kai sen jo edeltäkäsin, ettei Hentun mieli puhumisesta muutu, mutta puhuu nyt kuitenkin.
— Mitäpä minä rahoilla… kyllä ne joutavat olemaan. Tulin vain kuulemaan, vieläkö vain riitelet mökkiläistesi kanssa.
Jopahan Hentukin teristyi.
Vai sitä läksit. No samapa se jos et olisi lähtenytkään. Kyllä minä asiani tiedän.