— Satuin poikien varastoista löytämään… pistähän sokerit sulamaan… herjakaiset ovat senkin paheen orjia. Otin tietysti lääkkeeksi, ja tässä on vielä jälellä.
— Hyvää se on lääkkeenä, eikä siitä syntiä tule, jos lääkkeenä käyttää.
Maisteltiin. Hentu maiskutteli suutaan. Ihmeen hieno maku siinä olikin, vaikka oli kotivalmistetta.
Aatami kuulosteli, miten neste alkoi kiertää suonissa, ja sanoi sitten harvakseen:
— Syntiä on monenlaista. Mutta jos ei olisi syntiä, niin ei olisi myöskään anteeksiantoa. Tätä asiata minä en oikein syntinä pidä, jos joskus lääkkeeksi valmistaisikin, kun kerran ei ahteikkitippojakaan saa.
— Ei saa, ei saa, ja jos saakin, niin maksaa. Ja sitten tämä nykyinen maailma se on niin kehittynyttä, että jos ryyppäät vettä väkevämpää, niin ei muuta kuin sakko. Jos joskus omista viljoistasi laittaisit lääketipan, niin saat sydän vapisten miettiä, miten säilyisit sakosta.
— Semmoista on, vahvisti Aatamikin.
— Maat viedään väkipakolla ja vapaus riistetään kaikin tavoin. Kaipa meille pian laitetaan karsinat ja sanotaan, että pysy siellä.
— Terästähän kuppiasi. Pistetään ovi lukkoon, ettei pääse sivullisia, sanoi Aatami. — On niitä vihamiehiä meillä kumpaisellakin, niin että sakko pois, jos tietää saavat.
— On vihamiehiä, mutta mitäpä saavat, kun omistamme eletään. Ei sitä vielä olla köyhiä, vaikka maita riistettiin.