— Tämä taitaa sitten olla meille viimeinen tapaaminen, virkkoi tyttö hiljaa.
— Miten niin? Voihan tämä piankin selvitä, ja kyllä minä terveenä palaan.
— Sen minä uskon, mutta muuten… sinä et välitä minusta enää tämän jälkeen.
— Nyt minä en yhtään sinua ymmärrä.
Tyttö loi kirkkaat silmänsä Lauriin ja virkkoi hiljaa:
— Kyllähän sinä tiedät, miten punaisia kotoväkeni ovat, ja nyt… — tytön ääni takertui kurkkuun — Kustaa lähtee punaisten puolelle.
Hetkiseksi Laurin kasvot synkkenivät.
— Oletko koettanut estää?
— Olen, mutta mikään ei auta. Sepä minua nyt niin painaakin. Onhan sinun näin ollen mahdotonta minua ajatellakaan. Unohda pois. Ja tee kaikki mitä voit. Minun ajatukseni seuraavat siunaten sinua joka paikassa. Hyvästi nyt vain.
Tyttö ojensi kätensä Laurille.